30.7.2015

Paperiaskartelua












Taittelimme kesäkemuilla paperisia maljakon päällisiä. Ohjeessa oli jopa tuikku upotettu lasipurkissa näiden sisään, itse olen sen verran varovaista sorttia, että en kuitenkaan moista suosittele. Yhteen teokseen menee yksi A4 -kokoinen paperi, liian paksusta kartongista ei kannata lähteä taittelemaan -ei tuu siistiä. Normaali paperikin voi olla ihan passeli paksuudeltaan. Paperin lisäksi tarvitset sakset, viivoittimen, neulan, kynän ja kaksipuoleista teippiä. Alkuun ohjeet saattavat vaikuttaa monimutkaiselta, mutta kunhan vauhtiin pääset niin johan helpottaa. Jos hermot meinaavat loppua kesken työn, niin puolikkaasta A4:sesta voit tehdä esimerkiki kahdeksannessa kuvassa näkyvän roikotettavan koristeen. 

Ohjeen taitteluihin löydät täältä

Paperituotteet saatu Harjun Paperista bloginäkyvyyttä vastaan.
Instagram @harjunpaperi
Fecebook >>





26.7.2015

Voita Kaunistetta kotiisi








Kauniste muisti kesäkemulaisia upeilla tyynynpäällisillä ja koska jaettu ilo on paras ilo, lähettäisin mieluusti päällisen myös kahdelle teistä. Jaa kommenttikentässä kesän paras muistosi ja kerro lisäksi kumman tyynynpäällisistä toivoisit kotiasi kaunistamaan, Konfetin vai Perhosia, niin voit voittaa sen omaksesi. Liitäthän kommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi josta tavoitan sinut voiton sattuessa kohdalle. Osallistumisaikaa on 9.8. saakka, jolloin palkitsen kaksi tarinansa lähettäjää Kaunisteella. 

Tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan.






25.7.2015

Kesäkemut








      Koristeet Harjun Paperi*
Kekkonen ja kaverit >>








Ennen tuli vietettyä jos jonkinlaisia kemuja ystävien kesken, oli etkoja, jatkoja ja juhlia ihan muuten vaan. Nyt kun on ikää tullut lisää ja enemmistö ystävistä on perheellisiä, juhlia vietetään usein vain lastenjuhlien muodossa ja ystäviä tavataan pikaisesti kahvin merkeissä. Siksipä päätimmekin Piian kanssa järjestää kesäkemut hänen upealle kesäpaikalleen Mikkeliin. Tavoitteenamme oli askarrella, syödä ja turista ilta läpensä ilman mitään kiirettä.

Tärskyt oli sovittu Mikkeliin Kenkäveron* pihaan lauantaiksi, tarkoituksenamme oli käydä juomassa Kenkäveron tarjoamat kupposet kuumaa ennen mökille menoa. Mikään nopea ryystöhetki tämä ei ollut, sillä Kenkäverolla ja sen ympärillä olevilla putiikeilla ja puutarhalla oli niin paljon nähtävää.

Mökille päästyämme alkoi raivokas askartelu (tästä enemmän myöhemmin) ja ruuan valmistus. Koskaan ei ole bataattikeitto ja halloumisalaatti maistunut niin hyvältä! Saimaan juomatehdas* muisti ruokailijoita luomu siidereillä ja oluilla. Aika vekkulin näköinen muuten tuo Kekkos olut. Vaikka kemujen järjestämisessä on aina oma hommansa ja muiden kiireiden keskellä on vaikea keskittyä mihinkään ylimääräiseen, ei kovinkaan moni asia poista stressiä niin hyvin, kuin kunnon naurut ystävien kesken.  Kiitos aivan mahtavasta viikonlopusta Piia, Heidi, Rilla, Melina ja Taru <3


Lisää fiiliksiä viikonlopusta Instagramissani @projektila_katja ja tägeillä  #kesäkemuilla, #melkeinmikkelissä


*tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan









8.7.2015

Eiooomitääntekemistä






Sitä virttä on kuulunut lomalla vähemmän kuin oletin. Kaikki oljenkorretkin on vielä käyttämättä ja monta kaveria läpi kilauttamatta. Tulevat sadepäivät saattaa kyllä pistää linjat kuumiksi. Eilen leikittiin pyykkipojilla. Niistä muotoiltiin eläimiä, piilotettiin olohuoneeseen ja kilpailtiin kumpi saa useamman pyykkipojan kiinni naamaansa - siinäpä laji jossa vanhuudesta on hyötyä!





6.7.2015

Lomamoodi







Se on kuulkaa kesäloma alkanut täällä aika maireasti. Kello on heitetty nurkkaan, kesäsiivous tehty ja suomalaisen rusketus saatu pintaan. Lomalla aion keskittyä kaikkeen mikä luokitellaan turhanpäiväseksi. Ah.


Keski-Suomen sisustus- ja lifestyleblogien Facebookissa arvotaan muuten parhaimmillaan Greencare-settiä. Jos sormet syyhyävät puutarhahommiin, niin käyppä osallistumassa arvontaan >>